Puuvenementori

Puuveneen veistäminen ja korjaaminen

Tekijä: Pekka Taskinen

  • Kultaseppämestari Juha Jangerin vene seilaa pohjoisen vesillä osa1

    Juha-Jangerin-puuvene

    Suunnitelmissa rakentaa retkivene

    27. päivänä joulukuuta vuonna 2014 sain viestin eräältä blogini lukijalta:

    Tervehdys pohjoisesta.

    Olen n. 35 vuotta melontaa harrastanut pohjoisen eläjä, joka joutuu hellittämään rakkaasta harrastuksestaan leikkaukseen asti edenneen selkäsairauden johdosta – kajakin tiivis istuma-asento kun ei enää kertakaikkiaan luonnistu kuin pieneksi toviksi. Useamman päivän ja sadan kilometrin kajakkiretket pohjoisen vesillä ovat siis todennäköisesti taakse jäänyttä elämää.

    Olen ollut mukana auttelemassa ystävääni rakentamaan vuosien kuluessa muutamankin puisen ns. rimakajakin. Vävyni on töissä paikallisessa puualan ammattikoulussa, joten tilaa, työkaluja ja osaamista riittänee toteuttamaan ns. savolaismallisen n. 5,5-6 metrisen retkeilyveneen, joka mahdollistaisi liikkumisen soutaen, n. 5hv 4t moottorilla ja olosuhteiden mukaan purjeellakin (yhdessä kajakissani on mainio keulapurje).

    Käyttöympäristönä olisi pääasiassa Rovaniemen ympäristön järvimäisetkin jokivesistöt sekä pohjoisen järvet, isommat Kemi- ja Inarijärvet mukaan lukien. Rauhallista retkeilyä ja kalastelua 2 – 3 hengen kuormalla.

    Sinun ”puuvenementori”-sivuillasi on oivallisia käytännön vinkkejä täydentämään lukemieni kirjojen neuvoja. Mutta mistään en ole löytänyt yksityiskohtaisempia vinkkejä soutuveneen purjevarustuksen toteutuksesta. Olisiko paras lähtökohta esim. herttaperäinen malli koko veneen mittaisella kölipuulla ja irrotettavalla peräsimellä (vr.t esim kajakkien nostoperäsin). Vai olisiko yleiskäyttöisempi (ja tarvittaessa syväykseltään matalampi) perinteinen savolaismallinen soutuvene, johon rakennettaisiin nostokölilaatikko keskituhdon tienoille?

    Ystävälläni täällä Rovaniemellä on Antti Tuurin ”Isoa Inaria kiertämässä”-kirjassa ollut Nalle ja Janne Nybergin veistämä Telkkä-vene, josta saa paljon esimerkkiä – mutta se on jonkin verran liian iso tarkoitukseeni (paino liki 500kg, kun tavoittelen kuitenkin noin 200kg luokkaa).

    Onko Sinulla antaa vinkkejä tai yhteystietoja asiaa harrastaneiden piiristä?

    Ystävällisin terveisin Juha Janger

    Juha Janger on rovaniemeläinen kultaseppämestari, Taigakoru oy:n toimitusjohtaja. Yrityksensä www-sivuilla häntä luonnehditaan seuraavasti:

    Lahden kultaseppäkoulusta 1981 kultasepäksi valmistunut Juha kiinnostui jo opiskeluaikoinaan Lapin rikkaasta koruperinteestä. Hän perusti opiskelukaverinsa kanssa pohjoisen tuoteideoihin nojautuvan kultasepänverstaan jo ennen koulusta valmistumista ja muutti perheineen Lahdesta Rovaniemelle jo keväällä 1981.

    Nuorempana puusepänverstaalla ja konepajalla työskennellyt Juha täydensi yrittäjyystaitojaan Markkinointi-instituutissa kauppateknikon kurssilla. Kultaseppämestarin tutkinnon hän suoritti 1984. Juha toimi 80-90-luvuilla pitkään myös jalometallialan opettajana (ammattiopettajan tutkinto 1992). Suomen kultaseppien liitto ry arvosti Juhan aktiivisuutta valitsemalla hänet 1995 ”Vuoden kultasepäksi”. 2000-luvulla hän on Taigakorun työn ohessa toiminut yrityskouluttajana ja konsulttina. Juhan työ kultaseppänä keskittyy monipuolisesti tilaustöihin, erityisesti Lapin kultahippuihin. Vapaa-aikana hän retkeilee, harrastaa vanhoja ajoneuvoja (Citroen 2CV) ja nikkaroi kaikkea, mitä vanhan omakotitalon ylläpito edellyttää.

    Vastasin viestiin 29.12.2014:

    Hei

    Pahoittelen, että minulla meni niin kauan aikaa viestiisi vastaamiseen. Piti hieman pohtia, mitä vastaisin.

    Vaikuttaa siltä, että haaveilet veneestä, jolla on hyvä soutaa, ajaa moottorilla ja purjehtia. Mielestäni paras ratkaisu tähän olisi rakentaa kolme venettä. Itse asiassa olen sitä mieltä, että miehellä tulisikin olla kolme venettä, soutu-, moottori- ja purjevene. Tai sitten olisi kolme miestä, joilla olisi kolme venettä yhteisomistuksessa.

    Yritän siis sanoa, että yleiskäyttöön suunniteltu ja rakennettu vene on kompromissien summa ja tuloksena on helposti vene, joka ei ole ominaisuuksiltaan erinomainen missään käytössä.

    Mielestäni sinun kannattaisi miettiä, millaisessa käytössä tarvitset venettä eniten ja tehdä ratkaisut sen perusteella. Eli jos ajat pääasiassa moottorilla, puoliliukuva tasaperäinen vene 10-15 hv koneella saattaisi olla paras. Sitä voit hyvin soutaa pari sataa metriä ja kun laittaa keulaan purjeen tapaisen, niin vene liikkuu joten kuten myötätuuleen.

    Jos pääasiassa liikut soutamalla, niin kapea ja vaikkapa liukuvalla soutupenkillä varustettu soutuvene olisi sopivin. Koska hyvän soutuveneen perä ei ole kovin kantava, niin sopivin moottori olisi luultavasti sähköperämoottori. Tällaiseen veneeseen voisi rakentaa nosto- tai taittokölin sekä asentaa purjeen.

    Jos taas aiot purjehtia, niin nosto-/taittokölillä varustettu päiväpursi voisi paras vaihtoehto. Sellainen vene olisi luultavasti myös hyvä soudettava. Moottorina voisi olla sähköperämoottori tai pieni perämoottori. Itse rakennan parhaillaan hieman alle neljämetristä soutu-purjevenettä. Sinun käyttöösi voisi olla sopivampi esim. Hvalsoe 16.

    Itse en lähtisi lisäämään soutuveneeseen köliä enkä purjetta. Etsisin venemallin, joka on suunniteltu purjehdittavaksi ja johon on piirretty köli ja maston paikka. Tästä asiasta on varmaankin muitakin mielipiteitä, koska onhan soutuveneeseen myytävänä purjekölisarja.

    Teitpä sitten millaisen valinnan tahansa, haluan kannustaa ja rohkaista sinua rakentamaan itse veneesi, koska veneen rakentaminen on yhtä mukavaa kuin vesillä oleminen.

    Hyvää uutta vuotta sinne pohjoiseen!

    Ystävällisin terveisin Pekka Taskinen

    Juha vastasi jo samana päivänä:

    Tervehdys Pekka – ja suuret kiitokset vastauksestasi ja vaivannäöstäsi!

    Tiedän melontakokemukseni pohjalta hyvin, ettei ole olemassa kaikenkattavaa ”yleiskonetta” venemaailmassakaan. Sillä tuohon piharakennuksen seinustalle onkin kertynyt neljä erilaista kajakkia ja yksi inkkari 😉 On paatteja koskipuljaukseen, merelle ja jokiretkeilyyn. Mutta suosikkini on ehdottomasti Prijonin Yukon; se ei ole ketterin koskessa, sen runkonopeus sileällä on raivostuttavan hidas, järvellä sitä ei tottumaton saa etenemään kiemurtelematta melanvedon mittaakaan. Kolhon isokin se on. Mutta jos lähden viikon retkelle, se on ehdoton suosikkini. Sillä pärjää kuitenkin missä olosuhteissa hyvänsä, retkisuunnitelmia voi muuttaa olosuhteiden ja mielenliikkeiden mukaan – eikä ole kiinni siitä, että on mentävä sinne mihin kalusto soveltuu. Kiire minulla ei ole koskaan – en retkilläni mittaa kilometrejä vaan luonnossa vietettyä aikaa.

    Tässä linkki yhteen kajakeista, jollaisia kaverini kanssa olemme rustailleet.

    Tutkailin malleja antamiesi linkkien takaa; upeita mielenkiintoisia toteutuksia – tosin jenkkityyliin jonkin verran ”yliteknisiä” (kuten esim Classic Whitehall Spirit). Siinä on kyllä muutamia hienoja sovellettavia yksityiskohtia esim peräsimen ja nostokölin toteutuksessa. Mielessäni olen etsinyt jotain tuollaista kevyesti tasaperäistä, kokasta kohtuullisen hyvin aallolle nousevaa, ei läpi leikkaavaa – mutta takaakin sen verran kantavaa, ettei myötäaalto ryöpsähdä ihan helposti sisään. Leveyttä sen verran, että meikäläinen satakiloinen äijä voi huoletta vaihtaa paikkaa paatissa.

    Melonta on totuttanut elämään veden mukana aalloissa ja koskissa, joten pyöreähkömuotoinen alkukiikkerryys on tuttua, kunhan kallistus nojaa loppuvakauteen. Siksi mielessäni on pyörinyt savolaisveneen muoto – se on ymmärtääkseni vuosikymmenien myötä ”jalostunut” toimimaan vähän isommillakin vesillä.

    Ystävällisin terveisin Juha Janger

    Ja minä vastasin seuraavana päivänä 30.12.2014:

    Hei Juha

    Tuosta savolaisveneestä haluaisin sanoa sen verran, että vaikka itse olenkin savolainen, niin mielestäni savolaisilla ei ole ollut eikä ole kaikkea viisautta veneenrakentamisesta. Olen sitä mieltä, että englantilaiset, hollantilaiset ja jopa ruotsalaiset ymmärtävät veneenrakentamisesta ainakin yhtä paljon kuin savolaiset. Ja jotkut muutkin Suomen heimot varsinkin meriveneistä jopa enemmän.

    Savolaisvenehän on parhaimmillaan hyvin kaunis ja käytännöllinen soutuvene. Ongelma on usein se, että nimikkeen “savolainen soutuvene” alla näkyy olevan hyvin erilaisia veneitä. Toinen ongelma on se, että me veneen omistajat haluaisimme yhteen veneeseen ne kolmen veneen ominaisuudet. Lisäksi me haluaisimme, että veneen ominaisuudet eivät muuttuisi, vaikka veneen kokonaismassa kasvaisi moninkertaiseksi. Eli jos satakiloiseen veneeseen asettuu kolme isoa miestä retkieväitten kanssa.

    Minulle savolaisvene on parille ympyrän kehän muotoiselle mallikaarelle, yläreunastaan suorista laudoista tehty vene. Perä on kapea ja keula nousee komeasti kippuralle. Laidat ovat yleensä aika matalat. Alunperin vene on ollut aika kapea. Vene on parhaimmillaan pienillä ja matalilla vesistöillä. Savolainen vene on erittäin kevyt soutaa ja se kääntyy ketterästi.

    Kun viinapullon laittaa veteen pitkälleen ja pyöräyttää sitä, niin se jatkaa pyörimistään kauan. Koska vene on rakennettu ympyrän kehän muotoisille kaarille, niin kallistettaessa venettä se käyttäytyy periaatteessa viinapullon tavoin. Toki kölipuun ja veneen pohjalla olevien tavaroiden paino hidastaa liikettä, mutta veneen muodon perusteella siitä ei kaipaamaasi loppuvakautta löydy.

    Nykyaikaisissa savolaisveneissä perä on leveämpi ja kantavampi, jotta sillä voi ajaa moottorilla. Koko vene on leveämpi ja laita on korkeampi. Eli soutuominaisuuksista on tingitty.

    Minulle tuli mieleen eräs rakennettu vene, joka saattaisi vastata tarpeitasi. Se voisi olla Erkki-vene kölillä ja purjeella varustettuna. Sitä on tehty myös pitkällä kiinteällä kölillä. Itse olen rakentanut kaksi Erkki-venettä, joista kerron myös blogissani. Erkki- veneeseen on joskus saanut ostettua valmiiksi jyrsityt keulapuun ja kölipuun. Piirustusten saamisessa voi tosin olla hieman ongelmia.

    Ystävällisin terveisin Pekka Taskinen

    Ja Juha vastasi samana päivänä:

    Tervehdys taas

    Tutkailin blogiarkistoasi perusteellisemmin – näytät uppoutuneen perin syvällisesti puuveneiden maailmaan! Mainitsemasi ”Erkki” alkaa tuntua hyvin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Ehkä hiukan suurennettuna vähän enemmän ns. talonpoikaisveneen tyyliin.

    Jottei kävisi niin kuin blogissasi kerrot omalle kohdallesikin käyneen, että innostusta on enemmän kuin ymmärrystä, aion joka tapauksessa tehdä veneestä ensin pienoismallin 1:10 – näin olemme tehneet kajakeistakin. Kultasepän ammattitauti 😉 Samoin kuin sekin, että pitää koko ajan muistuttaa itselleen, ettei tuotosta ole tarkoitus tutkia luupin kanssa..

    Sen verran vielä venetyypeistä, että täällä pohjoisessahan valtaosin veneet ovat perinteisiä kapeita, pitkiä ja matalia koskiveneitä, joiden ylin tarkoitus on lohenpyynti Tornionjoella tai Tenolla. Itseäni kun lohestus (ja kalastus ylipäätään) ei juuri innosta, niin en oikein ole löytänyt ymmärrystä valtavirrasta poikkeaville suunnitelmilleni. No, mentaliteettiani kuvannee sekin, etten omista edes moottorikelkkaa, vaan kuljen talvisin metsässä mieluiten 260cm metsäsuksilla.

    Hyvää uutta vuotta toivotellen Juha Janger

  • Tehdastekoisista airoista tuunaamalla paremmat

    Jos haluaa hyvät airot veneeseen, on parasta tehdä ne itse. Muutaman parin airoja tehneenä tiedän kuitenkin, että “on siinä oma hommansa”. Pitäisi olla laadukasta puuta ja liimauksiltakaan ei oikein voi välttyä. Eli aikaa menee.

    Ajan puutteen vuoksi ajattelin tällä kertaa hieman oikaista ja testata saisiko tehdasvalmisteisista airoista tuunaamalla paremmat. Enemmän soutavien keskuudessa tehdasvalmisteisilla airoilla on hieman huono maine. Sorvattu airo on monesti suurilapainen, raskas eikä sitä ole tasapainoitettu. Jos airoja säilyttää ulkona luultavasti kyllästämättömään puuhun ruiskutettu lakka rapisee muutaman kesän jälkeen pois ja airo alkaa lahota.

    Ostin tehdasvalmisteiset airot. Airot olivat kakkoslaatua ja hinta toimituksineen edullinen. Poistin lakat siklillä ja hioin hiomapaperilla. Kavensin ja ohensin lapojen hieman. Aikaa meni 1,5 tuntia ja hinta 30 euroa. Kyllästin airot pellavaöljyllä ja pintakäsittelyksi tulee luultavasti lakka.

    puuveneen-airo01

    puuveneen-airo02

    puuveneen-airo03

    puuveneen-airo04

    puuveneen-airo05

    puuveneen-airo06

    puuveneen-airo07

    puuveneen-airo08


    Airoa pitäisi vielä hieman ohentaa hankaimesta lapaan saakka, mutta en taida viitsiä kun on jyrsitty kauniin
    pyöreäksi. Tässä vaiheessa ratkaisu tuntuu hyvältä, saa nähdä miltä tuntuu soutaessa.

     

  • Puuvene Tauno Haverisen tapaan

    tyypillinen-isän-tekemä-ven

    Martti Haverinen Muuramesta lähetti minulle sähköpostiviestin, jossa hän kertoo isänsä Tauno Haverisen tavasta tehdä puuveneitä. Viesti oli niin mielenkiintoinen, että haluan jakaa sen blogini lukijoiden kanssa. Tekstin ja kuvien julkaisuun minulla on Martti Haverisen lupa. Seuraava teksti on siis pääosin Martti Haverisen käsialaa, minä olen vain hieman muokannut sitä.

    “Olen tekemässä lapsille kuvakirjaa vanhoista dioista ja valokuvista. Siellä pulpahti esiin oheinen kuvasarja 80-luvulta venelautojen esipainatuksesta. Isä näet teki aikoinaan Kuhmossa veneitä enemmänkin ja muotoili laudat etukäteen helpommin asennettaviksi. Koska en ole esipainatukseen usein törmännyt, googlasin asiasta ja omat sivusi pulpahtivat esiin. Siksi ajattelin lähettää sinulle viestin ja tiedustella, onko asia sinulle tuttu.

    10 – 15 venettä kesässä

    Itse arvostan ja teenkin “hifistelevää” käsityötä, mutta isällä oli vallalla tehokkuusajattelu. Hänen veneensä olivat hiukan krouveja, mutta toimivia ja hyviä soutaa. Tekemisen tehokkuusajattelu näkyi tuotantovauhdissa: normaalisti valmistui vene viikossa eli 10 – 15 venettä kesässä maataloustöiden ohessa!

    Tuohon viikkoon sisältyi myös emäpuun nouto metsästä ja perälaudan liimaus sekä lopputervaus. Työpäivät eivät kyllä olleet ainoastaan kahdeksantuntisia.

    Köli tehtiin tuoreesta kuusen tyviosasta. Ensin etsittiin sopiva puu, jossa on ”lupaava juuri” sopivasti keulakaarta varten. Sisäpuolelta lohkottiin melkoisesti puuta pois, alapuolelle jää sopiva kölin pohjamuoto. Emäpuu siis vestettiin ja höylättiin suunnilleen valmiiksi ja sen jälkeen tehtiin lisätaivutus. Lisätaivutukseen käytetty kanki poistettiin sitten lopuksi lähes valmiista veneestä, jolloin syntyi veneen rakennetta jäykistävä jännitys.

    Lopuksi kölin alareunaa kiinnitettiin rima, joka toimi vaihdettavissa olevana kulutuspintana venettä maihin vedettäessä. Nykyään tämä osa on yleensä metallia tai muovia.

    unnamed

    emäpuun-esipainatus

    Tehokkuuden salaisuudet

    Tehokkuuden salaisuudet olivat:

    – luonnonpuun käyttö emäpuuna, jolloin keulakaarta ei tarvinnut liimata, ainoastaan taivuttaa lisää

    – lautapareja yleensä vain neljä, joskus vain kolme mutta joskus myös viisi

    – lautojen esipainatus, jolloin niiden asettaminen paikoilleen oli helpompaa

    – lautojen kiinnitys galvanoiduilla venenauloilla, ei siis tarvittu esiporauksia vaan ainoastaan naulojen kaksivaiheinen kotkaus

    – tiivistykseen lautojen välissä isä käytti filtistä tai villaulsterista revittyjä kangassuikaleita, jotka jäivät siis naulattaessa kahden esitervatun tiivistyspinnan väliin. Naulauksen jälkeen ylimääräinen riepu sauman ulkopuolelta puukolla pois

    – kaaret isä teki tuoreista, pienistä kuusista. Hän vesti ja höyläsi ne oikean paksuisiksi ja höyrytti ne pehmeiksi saunan muuripadan kanteen rakennetussa höyryputkessa. Kaari kerrallaan hän nouti ne putkesta ja taivutti ne kuumana paikoilleen, merkkasi lautojen vaatimat pykälät ja vesti pykälät kirveellä. Sitten vaan kaari paikoilleen ja kiinni nauloilla. Kaari pysyi notkeana vielä tuon ajan kun sen teki rivakasti.

    Aluksi hahmottelu, miten laudat muotoillaan painatuksessa
    Aluksi hahmottelu, miten laudat muotoillaan painatuksessa
    Lautojen paininpuut oikeille kohdille ja sitten lastuja kupeelle tulistelua varten
    Lautojen paininpuut oikeille kohdille ja sitten lastuja kupeelle tulistelua varten
    Lautojen vähitellen lämmetessä alkaa muotoilu
    Lautojen vähitellen lämmetessä alkaa muotoilu
    Propellia vähän kerrallaan. Ämpärissä näkyy vihta, jolla kasteltiin laudat jos ne syttyivät palamaan
    Propellia vähän kerrallaan. Ämpärissä näkyy vihta, jolla kasteltiin laudat jos ne syttyivät palamaan
    Silmä tarkkana, että muoto on mahdollisimman oikea
    Silmä tarkkana, että muoto on mahdollisimman oikea
    Loppusäätöä
    Loppusäätöä
    Jäähtyneet laudat valmiita asennukseen
    Jäähtyneet laudat valmiita asennukseen

    Hyvin tehty ja huollettu puuvene kestää isältä pojalle

    Itselläni on tallella isän tekemiä veneitä vielä viisi, pari tosin huonossa kunnossa. Viimeisenä kuvana merellä oleva 30 vuotta käytössä ollut vene. Se on isän tekemäksi poikkeuksellisen pitkä, yli 6 m (normaalisti n 5 m) ja siinä on myös “lisävarusteena lisälaidat”. Isosta koostaan huolimatta erinomainen soutaa. Käsittelin veneen uutena Ovatrolilla, mutta myöhemmin tervasin siitä pari alimmaista lautaa.”

    merivene
    Tällainen oli isän tekemä meriveneemme uutena n 30 vuotta sitten, on yhä käytössä
  • Puuvene-lehti kirjoittaa Puuvenementori-blogista

    Puuvene-lehden-artikkeli

    Puuvene-lehden tuoreimmassa numerossa (numero 83 3/2015) on artikkeli Puuvenementori -blogista sekä viime keväänä julkaistusta Puuveneen kunnostus -kirjasta. Ensimmäisen artikkelin kirjoittaja Esa Mäkinen vieraili verstaallani viime keväänä ja kirjoitti kannaltani varsin mukavan ja myönteisen henkilökuvan Puuvene-lehteen. Toinen artikkeli esittelee kirjaa ja lienee Puuvene-lehden toimituksen laatima.

    Artikkelit käsittelevät harrastustani, blogia ja kirjaa. Lehti on antanut tarinalleni varsin paljon tilaa, peräti viisi ja puoli sivua. Suuret kuvat pyörivästä rakennuspukista, siististä verstaasta ja lakatusta Pettersson-soutuveneestä, joka näyttää “pakasta vedetyltä” koska vene on siinä kuvassa pakasta vedetty. Se on juuri tuotu rantaan verstaalta, eikä sillä ole tuossa vaiheessa soudettu metriäkään. Veistäjän naamastakin on ainakin kaksi kuvaa.

  • Puuveneen keväinen huoltolakkaus

    Lakkapinta-pesty

    Lakattuun puuveneeseen liittyy ennakkoluuloja

    Lakattuun puuveneeseen liittyy virheellisiä ennakkoluuloja. Olen usein kuullut sanottavan, että ”kyllähän  se lakattu vene on kaunis, mutta ei se lakka siinä pinnassa pysy”. Tällainen käsitys lienee peräisin kokemuksesta, jossa kyllästämätön tai huolimattomasti kyllästetty puu on lakattu. Hyvä esimerkki tästä on lakattuna myytävät airot, joista lakka kesii parin vuoden sisällä pois. Lakka pysyy puun pinnassa, kunhan vain puu on huolella kyllästetty ja ensimmäiset lakkakerrokset riittävästi ohennetut.

    Kerran sain olla mukana poistamassa lakkaa vanhan puuveneen kyljestä. Vene oli rakennettu vuonna 1964 ja luultavasti se oli huoltolakattu vuosittain. En tiedä oliko venettä otettu puupinnalle aikaisemmin, mutta nyt otettiin. Minun osuuteni oli alle neliömetri. Alkuun kokeilimme millaista olisi poistaa lakka mekaanisesti käsihöylällä ja siklillä. Kyllä oli lakka tiukassa. Sitten aloimme poistaa speedheaterilla ja sillä lakan poisto sujuikin hyvin.

    Toinen ennakkoluulo liittyy veneen keväthuollon työmäärään. Ajatellaan, että lakatun puuveneen kevähuolto vaatii valtavasti aikaa. Totta kai aikaa kuluu paljon, jos vene on suuri ja lakattavaa pintaa on paljon. Mutta tämä liittyy ennemminkin pinta-alaan kuin valittuun pintakäsittelyyn. Luulen kuitenkin, että tähän liittyy sellainen virheellinen luulo, että lakkavene hiotaan puulle joka kevät. Törmäsin tällaiseen luuloon mm. kirjassa Tekniset käden taidot, jossa todetaan, että “Puuveneen lakkaajan jokakeväinen työ on raapia vanha lakkakerros pois ennen uudelleen lakkausta”. Tämä ei pidä paikkaansa.

    Lakkapinta-hiottu

    Lika lähtee pesemällä ja kiilto hiomalla

    Ensimmäiseksi lakkapinta tulee pestä puhtaaksi, sillä lika lähtee pesemällä, ei hiomalla. Minä pesen veneen pinnan pyyhkimällä sen laimeaan pesuaineeseen kastetulla sienellä. Lopuksi pyyhin veneen toisen kerran puhtaaseen veteen kastetulla sienellä.

    Puhdas ja kuiva lakkapinta hiotaan mattapintaiseksi 240 hiomapaperilla tai -verkolla. Siis hiotaan kevyesti, missään nimessä kaikkea lakkaa ei poisteta. Hiontapöly poistetaan huolellisesti. Minä imuroin ensin ja sitten pyyhin pinnan tärpättiin kostutetulla nukkaamattomalla kankaalla tai tahmaliinalla.

    Lakkaa voi sivellä 1-2 kerrosta, minä sivelen yleensä yhden kerroksen. Siveltimenä kannattaa käyttää parasta (=kallis) mahdollista lakkasivellintä.

    Huoltolakattu-puuvene